Kemihaaran seudulla rentoutumassa ja katsomassa
joko Korvatunturilla on jouluvalmistelut käynnissä.
21.10.2007
Kemihaaran seudulle tulimme 21. päivä hieman
sumuisessa kelissä, maan ollessa lumen peitossa.
Ensimmäisen pysähdyimme syömään Suttikämpälle.
Näppärä pikkukämppä, jossa tärskäytimme hernekeitot.
Ja kylläpä maistu hyvälle. Tästä matka jatkui sitten
Hirvikaltion kämpälle.
Suttikämppä
Hirvikaltion autiotupa sijaitsee hakkuiden keskellä,
mutta kämpän ympäristö on hakkaamatonta ja
sumussa maisema näytti erittäin hienolta.
Näkymä Hirvikaltiolle.
Hirvikaltio
Hirvikaltion autiotupa on erittäin vähällä käytöllä,
mistä kielii se, että vieraskirjakin alkoi vuodesta 1992.
Kuten arvata saattaa vieraskirjasta löytyi juttua jos
jonkin moista. Varsinkin eräiden juhannuksen viettäjien
kirjoitukset huvittivat, mutta eipä siitä tähän sen enempää.
Kämpän lämmityksessä tuli tehtyä sitten pieni virhearviointi,
joten alkuyö oli hieman liiankin kuuma.
Täytyy myös mainita että kahta patjaa ei kannata
laittaa päällekäin. Heräsin keskellä yötä hirmuiseen
rinta- ja selkäkipuun. Kämpän lattialla tuntui yöllä olevan
hiirien juoksukilpailut. Aamulla olo kuitenkin oli yllättävän
levännyt ja aamupala virkisti kivasti.
22.10.2007
Yön aikana oli satanut hieman vettä, joten lumet
olivat kadonneet, mutta sumua oli edelleen kovasti.
Kemihaaraan saavuttin jo hyvissä ajoin ja käytiin
moikkaamassa Kemihaaran loman immeisiä ja
lähdettiin kohti Vieriharjua. Pihalla vielä muutama
kuukkeli toivotti meille hyvää matkaa.
Tästä alkaa UKK-puisto. Reitti Vieriharjulle oli
helppokulkuinen.
Vislauskuusikossa kävellessä ihmettelin, että onpa
kyllä kanalinnunnäköinen puu. Arvio osoittautui vääräksi
kun puun "pää" liikahti. Kuten kuvasta huomaa
Koppelon suojaväri on hyvä. Koppelon pyrähtäessa
lentoon jatkoimme matkaa ja muutaman sadan metrin
päässä oli seuraava yllätys. Pöllöhän se siellä meitä
tarkkaili. Tässä vaiheessa harmittelin pidemmän
valokuvausobjektiivin kotiin jättämistä(paraskin
gramman viilaaja).
Suot ja korpikuusikot olivat erittäin mystisiä sumussa.
Tässä vaiheessa alkoi sitten suolenmutka ilmoittelemaan
että ruokaakin vois laittaa.
Kemin-Sompion erämaaosassa avotulenteko on sallittu.
Tulentekoon saa käyttää vain kuivia oksia, kantoja ja
juurakoita. Näimpä tärskäytettiin sitten tulet, pistettiin
keitot porisemaan ja otettiin siivut kuivaalihaa. Tietenki
tärskäytettiin kunnon kahavit päälle. Oli makiaa!
Polku haarautui noin puolessa välissä Manto-ojalle ja
Vieriharjuun. Lähdimme Vieriharjun suuntaan ja maasto
muuttui erittäin mielenkiintoiseksi. Maisemassa oli jotain
joka toi mieleen preerian.
Vierihaaran porokämpälle saavuttiin hyvissä ajoin,
joten ympäristön tutkimiselle jäi hyvin aikaa vielä
valoisalla.
Näkymä Vierihajun takaa, vasemmalla Yli-vieriaapa.
Vieriharjun päällä oli kännykkäkenttiä,
joten ulkomaailmaan oli otettava yhteyksiä.
Vieriharjun porokämppä
Vierihajun kämpällä on sauna, joten kämppä on suosittu.
Tällä kertaa sinne ei muita ilmaantunut, mikä ei kyllä
yllättänyt. Saunasta irtosi oikein mukavat löylyt ja päälle
vielä kylmä olut. Kyllä sen jälkeen uni maittoi.
23.10.2007
Aamu saapui jälleen sumuisena. Yö tuli nukuttua oikein
mainiosti, lämmitys meni nappiin ja ilmeisesti hiirillä
ei ollut sinä yönä kisoja. Toki saunalla ja oluella oli
varmasti osansa.
Näinpä lähdimme virkeinä pari kilometria takaisin päin.
Tavoitteenamme oli päästä Naltion kämpälle. Tullessa jo
ihmettelimme että meidän 1:100 000 kartassa oli yksi
poroaita, mutta maastossa niitä oli kaksi. Näin ollen
piti käydä tarkistamassa molemmat ja tietenkin se oli se
jälkimmäinen, niin kuin arveltiinkin, mutta varmistelee ne
kilpasuunnistajatkin.
Vieriaavan pitkospuilta näimme ensimmäisen
kerran Naltiotunturin hahmon sumun keskellä.
Karttaan oli merkitty nuotiopaikka Vierihaaran
kohdalle, mutta ei ylitys paikkaa. Onneksi
semmoinen kuitenkin maastosta löytyi.
Karttaan merkitty tulipaikka oli olemassa ja
puitakin oli. Ongelmat vain oli siinä että puut
olivat märkiä ja kirvestä ei näkynyt. Onneksi
mukana oli muutama syttö ja pikkukirves.
Tulet saatiin ja ruuat tehtiin. Kahvit namaan ja
matkaan.
Naltion autiotuvalle saavuimme jo hyvissä ajoin.
Tälläkin kämpällä oli hiljaista, edellinen kävijä
toista viikkoa sitten.
Kellon ollessa vasta hieman yli kaksi mietimme,
että lähdemmekö käymään Naltiotunturilla mutkan.
Tulimme kuitenkin siihen tulokseen että odotellaan
huomista, jos sää selkenis.
Iltapäivä meni loikoillessa. Tänne ei tosiaan kannata
tulla juoksemaa pää kolmantena jalkana.
Myöhemmin iltapäivällä taivaalla alkoi näkymään
jopa hieman eri sävyjä ja sumukin tuntui häipyneen.
Taisi olla oikea päätös jättää huiputtaminen huomiselle.
Illalla nautittiin reissun pääruoka, eli kuivalihavelli.
Kyllä maistui hyvälle, päälle pikku jekku nakku ja
kyllä taas uni maitti.
24.10.2007
Aamulla ensimmäisenä oli mielessä, että toivottavasti on selkeä keli.
Ovi auki ja ensimmäisen kerran kolmeen päivään näkyi taivaalla muitakin muotoja kuin tasaista valkoista massaa.
Ei muuta kuin Naltiohaaran viertä kohti ylityspaikkaa. Ison mittakaavan kartta ei kertonut, että ranta ennen ylityspaikkaa on soista. No, siitä se on hyvä mistä mennään. Ilma oli myös lämmennyt, joten ylityspaikalla piti vähentää vaatteita .
Ylityspaikasta matkalla kohti Naltiotunturia,
reissun ensimmäinen kivirakka.
Viimeiset pitkokset ennen Naltiota,
suon laidasta lähti muutama teeri
vauhdilla pakoon.
Naltiotunturin rinne oli alaosasta erittäin
mukavakulkuista männikköä.
Naltiotunturin huipulla tuuli aivan järkyttävästi.
Kuvassa näkymä itään kohti Korvatunturia.
Itäkaira
Tuulen ajamina laskeuduimme alas hieman
eripaikasta kuin mistä nousimme ylös.
Näin rinkat olivat hetken aikaa hukassa, mutta
sieltähän ne löyty mihin ne jätettiinkin. Tästä matka
jatkui kohti poroerotuspaikkaa.
Korvatunturi ja Naltiotunturi.
Poroaitaa seuraamalla päästiin erotusaidalle,
jossa oli ollut ilmeisesti vähän suuremman
luokan tulet. Jämäpuista keiteltiin viimeiset sopat,
eli kaikki ruoka mitä rinkoista löytyi. Näin olikin
viimeisen taipaleen aika kohti Kemihaaraa.
Hiiden kasvot lähteessä.
Kompassisuunnalla tultiin Kemihaarantien
varteen ja sitten rinkat tien poskeen ja kohti
Kemihaaran lomaa. Kuinka raskasta olikaan
kävellä tietä pitkin. Pian kuitenkin päästiin
perille ja kuinka ollakkaan ensimmäisen
kerran kolmeen päivään aurinko alkoi paistamaan.